JONKUN KENNEL


SF K & MVA Jonkun Mokoma Namu - Namu


Vuonna 1983 Tosca synnytti yhden pennun SF KVA Sakusta, nimittäin SF KVA & SF MVA Jonkun Mokoma Namun. Namu oli oikea koirien koira! Sanat eivät riitä kertomaan miten ihana ja ihmeellinen se oli! Se oli kunnon pikku terrieri, joka onnistui kaikessa missä sitä keksiitiin testata. Se oli aina iloinen ja reipas, eikä vaarallinen kellekkään muille, kuin riistaeläimille, eli siis KUNNON KETTUTERRIERI!!! Namu ei jäänyt kuin yhden kerran näyttelyissä ilman SA:ta ja silloin se sai sen kakkosen, jonka jokainen kunnon näyttelykoira saa ennemmin tai myöhemmin

Namu tuli ensimmäiset 6 vuotta hyvin toimeen emänsä, Toscan, kanssa. Tosca onnistui pitämään emon otteet ja siis ylimmän määräysvallan itsellään aina siihen asti, kunnes Norjan tuonti, Immu, muutti meille. Silloin tämä pitkään hyvin jatkunut tasapaino näiden kahden nartun välillä alkoi hieman ontua ja saatettiin taas todeta, että kaksi samaa sukupuolta olevaa foxia ei vaikeutta menesty samassa huushollissa. Namu oppi pitämään puolensa Immua vastaan ja oppi samalla, että emoakin voi laittaa kampoihin. Tämä johti välillä Toscan ja Namun välisiin yhteenottoihin, mutta yleensä Tosca ei halunnut oikeasti tapella tyttärensä kanssa, vaan yritti saada tilanteet ohi diplomatialla.

Namu eli kotimme hengettärenä 12 vuotta (kuten emänsäkin) ja synnytti 5 pentuetta, yhteensä 7 pentua; 6 urosta ja 1 nartun.