|
Ihminen on myötäsyntyisesti laiska, muutenhan ihminen ei olisi keksinyt pesukonetta eikä sähköhammasharjaa. Ihminen on laiska jo lapsena, eikä jaksa vapaaehtoisesti tehdä asioita, joista ei koe olevan itselleen mitään hyötyä/iloa. Lapsen mielestä monet askareet tuntuvat raskailta aloittaa, kun on jotain kivempaakin tekemistä, tai ei oikein tiedä miten homman saisi vietyä läpi, tai askareen tekemisessä tulee hiki ja väsymys ja olisi vain paljon kivempaa olla tekemättä koko juttua... Lapsi voi kokea mielihyvää siitä, että saakin tavalla tai toisella jonkun toisen tekemään tuon askareen puolestaan ja säästyy näin itse sen tekemiseltä. Hänestä saattaa tulla oikein erityisen hyvä välttämään hankaliksi kokemiaan pikku kodin askareita, toisin sanoen, hänestä tulee passattu lapsi, jonka puolesta joku muu tekee tuolle lapselle kuuluvat asiat. Hänestä tulee lapsi, joka ei juuri koskaan tarvitse osallistua kodin jokapäiväisten rutiininomaisten ylläpitotöiden tekoon. Hänelle jää vajaa käsitys siitä, että perheen jokaisen jäsenen velvollisuus on osallistua kodin töihin, olivatpa ne sitten mukavia suorittaa tai ei. Kaikki perheessä ovat palvellakseen toisiaan tasavertaisesti – kukaan ei voi olla erikoisasemassa ja toisten palveltavana, koska sellainen on kerta kaikkiaan epäreilua! Lapsen varttuessa kaikenlaista ylläpitotyötä kodissa ilmestyy tarjolle yhä enenevässä määrin. On tiskausta, siivousta, ruuan laittoa, roskien vientiä, ruohonleikkuuta jne, mutta passattu lapsi ei noihin töihin tartu, ellei kukaan pakota, sillä hän on alkanut elää maailmassa, jossa hänellä ei tälläisiä velvollisuuksia ole. Muut perheen jäsenet saattavat kantaa tuolle passatulle ”paremmalle” jäsenelleen kaunaa, koska hän pääsee niin paljon helpommalla kuin muut. Passattu taas saattaa kokea itsensä jotenkin paremmaksi kuin muut, koska paska-duunit eivät hänelle kuulu. Hän saattaa myös tuntea itsensä hieman ulkopuoliseksi perheestään jätettyään osallistumatta moniin yhteisiin töihin. Tragedia piilee tekemättömyydessä: joka kerta, kun passattu suostuu passattavaksi, hän menettää kokemuksen tekemisestä ja siitä palkintona seuraavan hyvän olon tunteen, joka kasvattaa itsetuntoa – todistaahan jokainen valmiiksi saatu askare sitä, että minä osaan sen tehdä, minä osaan, voin ja pystyn! Vain tekemällä ihminen todistaa itselleen, mitä kaikkea hän osaa, pystyy ja voi tehdä ja noiden tekemisten onnistumisista rakentuu hänen itsetuntonsa. Välillä hän saa vaikeitakin asioita onnistumaan loistavasti, jolloin hänen itsetuntonsa kasvaa harppauksin näistä positiivisista palautteista. Sitten taas jotkut asiat epäonnistuvat ja nämä sitten syövät sitä suureksi paisunutta itsetuntoa. Tärkeintä on tasapaino – sopivasti positiivista palautetta suhteessa negatiiviseen – näin itsetunto pysyy terveenä. Ei liian suurena, ei liian pienenä. Entä passattu sitten? Hän ei tee mitään, sillä hän on mestari saamaan jonkun muu tekemään puolestaan. Koska hän ei tee mitään, hänen positiivisen palautteen saantinsa laita on huonosti , vai onko sittenkään? Tekeehän hän jotain - laittaa jonkun toisen tekemään asiat puolestaan! Siitä hän saa positiivista palautetta! Mitä enemmän hän saa toisen tekemään puolestaan, sitä enemmän hän siis saa postiivista palautetta. Hänen itsetuntonsa voi siis olla kovinkin korkealla paljosta positiivisesta palautteesta! Tämä vie meidät takaisin tilanteen tragediaan; hänen itsetuntonsa on korkealla, mutta se ei ole terve. Terve itsetunto on suuri ja korkealla omista tekemisistä tulevasta palautteesta – passatun taas toisen tekemisistä tulevasta palautteesta. Tämä vie meidät tragedian syvimpään ytimeen: passattu voi pian huomata olevansa vaillinainen ilman passaajaansa. Onhan tuolla apuhenkilöllä hallussaan niin monet asiat, joita hän auliisti tekee passatun puolesta. Jos passaaja ei ole saatavilla, passattu ahdistuu, sillä hän ymmärtää/luulee, ettei osaa, voi eikä pysty tekemään mitään niistä lukuisista asioista, jotka se toinen on aina hänen puolestaan tehnyt. Passatusta on tullut riippuvainen passaajastaan! Passattu ei olekaan itsenäinen ja vapaa, vaan tiukasti kiinni passaajassaan. Itsenäisyys on näennäistä ja loppuu siihen paikkaan, kun passaaja ei ole paikalla. Passattu kokee itsensä vaillinaiseksi ilman passaajaansa. Loppupäätelmä: Mitä kasvattajan olisi pitänyt tehdä: Laittaa lapsi tekemään asioita, eikä tehdä niitä hänen puolestaan. Mitä passatun kannatta nyt tehdä: Alkaa tehdä itse asiansa, eikä laittaa toista tekemään niitä. Mitä passaajan kannattaa nyt tehdä: Lakata tekemästä asioita, jotka passattu voi tehdä itsekin. |